Blogimuija

Kun muija aikoinaan teki positiivisen raskaustestin, hän oli onnesta mykkyrällä. Ainoita tunteita olivat onni ja ilo. Siellä kohdussa kasvaa oma lapsi päivä päivältä, pieni rakas ihme.  Ja sitten se iski. Ajatus siitä, kuinka moni asia voi mennä pieleen raskaudessa. Toisaalta tuo pieni kultamuru on siellä vatsapeitteiden suojassa hyvässä turvassa. Ja toisaalta sitten, mitä jos kaikki ei olekaan hyvin? Muija tuudittautui siihen, että kunhan vain raskaus on ohi ja vauva puserrettu maailmaan, sitten lapsukainen on turvassa. Sitten kaikki on hyvin. Ja sitten kun vauva lepäsi sylissä, muija muisti kätkytkuoleman. Ja tukehtumisen. Ja se pään aukile, millä ihmeellä siihen ei tökkää mikään?! Puhumattakaan ravistamisesta.   Mitä, jos sen kultakimpaleen siirtää väärin olkapäältä hoitopöydälle ja ravistaa vahingossa? Eikö neuvolalla ole ohjeita tähän?! Kerta toisensa jälkeen muija huokaisi syvään selätettyään jonkin vaiheen lapsen kasvussa. Nyt se osaa katsoa, mitä laittaa ...

Kohta alkaa olla kulunut vuorokausi siitä, kun Suomen #Naisleijonat tekivät historiaa ja taistelivat itsensä maailmanmestareiksi. Finaalipaikka oli jo kova, mutta että MM-voitto, ihan mahtavaa! Tunne oli aivan mieletön, kun kiekko lipui maaliin jatkoajalla. Toki oli se ihan pöhkö ja järjetön hylkäys. Toki oli se jatkoajan loppu ja rankut. Toki oli se häviö. Toki oli se käsinkosketeltava hetki, kun näiden upeiden pelaajien voitto varastettiin. Muija ei suostu hyväksymään noita hetkiä. Noora Räty sanoi sen erittäin hienosti omalla instagram-tilillään: "Historiankirjat voi sanoo mitä ne sanoo, mut mun sydämessä me ollaan maailmanmestareita." Ja niin olette myös muijan sydämessä. Ja varmasti aika monen muun suomalaisen. Ja mitä muija on somea seurannut, niin aika monen muunkin kuin suomalaisen. Te. Olitte. Upeita. Muija ei muista, milloin viimeksi olisi kiekko nostattanut tällaisia tunteita. Vielä sängyssä maatessa uni ei tullut silmään, koska ketutus oli niin suuri. Ja se ...

Takana pitkä ja synkkä talvi. Luminen ja tuskainen. Muija on kolannut, vihannut ja kolannut. Ei se vain tunnu oikealta. Muija kokeili lapioimista, latoi lunta jopa kottikärryihin. Mutta ei. Lumi on höttöä, joka tarttuu Fiskarsiin ja uskollisten kottikärryjen pohjalle. Ei se valu ja solju pois kuin aito ja rehellinen maa-aines. Niin julmaa, niin kurjaa... Ja koko ajan muija tiesi, että siellä lumihötön alla olisi sitä ihanaa maata, mitä saisi siirrellä. Mutta kun routa. Lumen työntäminen kottikärryissä ei ole yhtään sama. Nyt ollaan pian jo huhtikuussa, ja itsepäisesti tuo talvi vain pitää pintansa. Kinokset ovat toki madaltuneet, mutta maata ei vieläkään ole kunnolla näkyvissä. Saatikka, että pääsisi pihaan puuhaamaan. Muija ei jaksa enää odottaa! Tänään soitteli muijan äiti ja kyseli, että milloin alkaa kivikausi. Milloin riivitään kalliota esiin, etsitään autolla ihania kiviesiintymiä tai kuopsutetaan takametsän suloisia kiviä näkyviin? Milloin, oi milloin? Ja muija...

Mäkimuija  on kehittyvä nisäkäs. Ei olisi uskonut. Mutta niin sitä vain on muijan silmissä alkanut mattohissimäet näyttämään liian matalilta. Muija vastannee siis kehityskaareltaan tällä hetkellä noin viisivuotiasta peruslaskettelijaa. Tänään muija palasi Sappeen maisemiin vuoden poissaolon jälkeen. Viime vuoden kausikorttielämä jäi kovin lyhyeksi after skissa tapahtuneen  pikkuinsidentin  vuoksi. Tämän vuoden laskettelunaloitus oli kohtuullisen laimea tammikuun sairastelun vuoksi. Nyt helmikuussa muija keräsi suksensa ja lähti tekemään henkilökohtaista ennätystään kausikortin käytössä. Tavoitteena siis vähintään kaksi laskettelukertaa tälle keväälle. Mies on kovin skeptinen asian suhteen... Alkuverryttelyt laskettelukevääseen muija otti Ylläksen maisemista, missä hän kävi perheensä kanssa kokemassa kuolemanpelkoa viikon verran. Tai siis muu perhe nautti ja lasketteli, muija pelkäsi kuolemaa muidenkin edestä. Miksi, oi miksi ne tunturit ovat niin perhanan korkealla...

Muija vihaa maanantaita. Siis niinku vihaa. Syvästi ja pyhästi. Muijan mielestä maanantait ovat jokin kohtalon ja jumalien yhteinen huvituksen aihe, jolloin ne voivat vain nojata taaksepäin ja seurata, mitä perkeleellistä meille pienille ihmisparoille tapahtuu. Kuin universumin henkien oma sitcom. Maanantaisin linnut repivät roskiksista kamat pihamaalle, paskovat matoille tai auton päälle. Maanantaisin tolppa väläyttää valomerkkinsä viikon alkamisen kunniaksi tai sakkolappu tervehtii oikein pysäköidyn auton tuulilasista. Tai ainakin sitä luuli pysäköineensä oikein. Maanantai on myös oikein mainio päivä aiheuttaa pienimuotoinen liikenneruuhka keskikaupungilla yrittämällä taskuparkkia tai kadottaa lapsensa metsään. Ihan vain teoreettisesti ajatellen. Maanantai on ilkeämielinen pikkukakkiainen, joka nauttii arjen pienien vastoinkäymisten aiheuttamisesta. Erityisen antoisaa tuntuu olevan yllätyshyökkäysten järjestäminen. Tiedättehän, sellainen hyväntuulinen maanantaista tietämätön si...

Muija aloitti vakituisen saliharrastamisen noin viidentoista vuoden tauon jälkeen muutamia vuosia sitten. Sitä ennen salihommia oli tullut harrastettua parinkympin molemmin puolin naistensalilla. Se nuoruuden sali oli hauska paikka, sokkeloinen ja monikerroksinen vanha talo, jonne sai mennä omalla avaimella. Salin kohokohta oli aina lopuksi, kun jäimme kaverin kanssa hytkymään jonkinsorttisiin selluliittikoneisiin. Niissä oli leveä vyö, joka asetettiin sen kehonosan ympärille, josta selluliitin olisi halunnut pois, ja sitten laitettiin kone tärisemään. Tehokkuudesta ei ollut tietoa, mutta ajatuksen tasolla oli mukavaa, että selluliitin voisi saada pois ravistamalla. Mitäpä sitä parikymppinen tytönhupakko mitään tiesi selluliiteistä. Sitä kun mukamas oli niin maan perkuleesti, kun puristeli peilin edessä reisiä. Sen muija on oppinut viidessätoista vuodessa, että ei kannata niitä reisiä puristella, niin on itselläkin parempi mieli. Edes missikisoissa ei ole sellaista vaihetta, jossa ...

ATK-muija ei ymmärrä, miksi kaiken pitää muuttua? Mikseivät ne insinöörit pidä siellä firmoissaan edes joskus vapaapäivää? Jos ne ei keksi uusia sovelluksia ja tietokonejuttuja, niin sitten ne PÄIVITTÄÄ vanhoja PAREMMIKSI. Eihän siinä ole mitään järkeä. SE VANHA OLI PAREMPI! Ihan niin kuin se lempparimansikkahillo, jonka kylkeen on lätkäisty: "Nyt uusi entistäkin parempi koostumus!" No ei se ole koskaan parempi! ÄLKÄÄ kehitelkö niitä tuotteitanne, antakaa niiden OLLA! Se hillo oli just hyvää aikasemmin, ja se sovellus oli just hyvä aikasemmin. Uudet ihanat sovellukset on käännettävissä muijan kielellä moneksi kirosanaksi ja useaksi turhaumaksi, kun muija yrittää löytää ne paikoiltaan kadonneet toiminnot. Muija ei koskaan ihan täysin ymmärrä, miksi mikäkin muuttuu ja kenen toimesta. Noin neljä kertaa päivässä iskee ehdoton varmuus, että nyt joku on kaapannut profiilin, vienyt tililtä ne viimeiset 123 euroa 43 senttiä tai muuten vain aiheuttanut sellaista haittaa, mitä muija ...