Muija aloitti vakituisen saliharrastamisen noin viidentoista vuoden tauon jälkeen muutamia vuosia sitten. Sitä ennen salihommia oli tullut harrastettua parinkympin molemmin puolin naistensalilla.
Se nuoruuden sali oli hauska paikka, sokkeloinen ja monikerroksinen vanha talo, jonne sai mennä omalla avaimella. Salin kohokohta oli aina lopuksi, kun jäimme kaverin kanssa hytkymään jonkinsorttisiin selluliittikoneisiin. Niissä oli leveä vyö, joka asetettiin sen kehonosan ympärille, josta selluliitin olisi halunnut pois, ja sitten laitettiin kone tärisemään. Tehokkuudesta ei ollut tietoa, mutta ajatuksen tasolla oli mukavaa, että selluliitin voisi saada pois ravistamalla.
Mitäpä sitä parikymppinen tytönhupakko mitään tiesi selluliiteistä. Sitä kun mukamas oli niin maan perkuleesti, kun puristeli peilin edessä reisiä. Sen muija on oppinut viidessätoista vuodessa, että ei kannata niitä reisiä puristella, niin on itselläkin parempi mieli. Edes missikisoissa ei ole sellaista vaihetta, jossa missikandidaattien reidet puristeltaisiin läpi, joten miksipä tällainen tavallinen kadunmuija tarvitsisi puristettaessa sileät reidet.
Nykyään saleilla ei enää näy tärinälaitteita, mutta muunlaisia vempaimia on vaikka millä mitalla. Kun muija teki saleille comebackin, päätti hän pyhästi, että ilman apujoukkoja sinne ei mennä. Sen verran muijakin on nähnyt niitä videoita, joissa asiaan vihkiytymättömät saliheebot riuhtovat laitteita jos jonkinnäköisessä solmussa kanssatreenaajien silmäniloksi. Ei, muija halusi ehdottomasti jonkun neuvomaan, että miten ja kuinka paljon.
Sitten kun saliohjelma oli hyppysissä ja laitteet vähän jo tulleet tutuiksi, uskalsi muija jo yksinäänkin treenaamaan. Muutos oli entiseen suuri siinäkin mielessä, että nuoruutensa naistensalillla treenannut siirtyi nyt sekasalin käyttäjäksi. Vähän kyllä tämäkin jännitti, sillä edellinen kontakti saliäijään oli silloin viisitoista vuotta sitten, kun jäsenyyttä uusiessa oli mentävä miestensalin kautta. Siellä eräs körmy mittaili päästä varpaisin ja kysäisi: "Paljonko nostat penkiltä? Sata kiloa?" Ja koska muija ei tiennyt, oliko tällainen kommentti tulkittavissa kehuksi, haukuksi tai puhtaaksi vittuiluksi, päätti hän pysyä visusti erossa saliäijistä.
Tämän päivän sekasali ei tunnu olevan enää miesten omaisuutta. Se on kaikkien yhteinen, ja se on hyvä se. Enää ei tarvitse olla mittatikku penkkipainolle, eikä äijät rivissä arvioi jokaisen ovesta tulevan kukkakepin kykyä nostella painoja. Ainakaan tällä muijan nykyisellä salilla.
Salikulttuuri on muutenkin muuttunut viidessätoista vuodessa. Salille ei mennäkään enää virttynyt paita päällä. Tai jos menee, olo on varsin alipukeutunut. Lisäksi some on työntänyt lonkeronsa myös salille. Salirutiiniin kuuluu selvästi selfien ottaminen. Onpa muija nähnyt joskus jonkun tyttösen mukana hovikuvaajan, jota poikaystäväksikin varmaan nimitetään. Tämä hovikuvaaja sitten ottaa videota ja kuvaa enemmän kuin paparazzi työviikkonsa aikana ja mitä käsittämättömimmistä kuvakulmista.
Muijan mielestä on törkeää kuvata toisen ahteria. Nykyään se taitaa kuitenkin olla hyvä juttu. Ainakin päätellen siitä, että kävelymatolla keikkuva neitokainen pyllistää vähän lisää huomatessaan pojan kyykkäävän kameran kanssa takaliston korkeudella. Sitten vielä yhdessä ihastellaan lopputulosta ja otetaan uusiksi.
Tämän episodin jälkeen muija huomasi pyörittelevänsä henkisesti silmiään ja huokaavansa mielessään jotakin nykyajan nuorista. Ja heti perään tuli tietysti kova järkytys siitä, että on jo nuorisovoivotteluiässä. Paikatakseen järkytystä muija nappasi kännykän ja napsaisi salikuvan kameraansa. Että ei tässä ihan vielä olla pudottu kelkasta. Toki kuvassa ei komeillut muijan takalistoa, vaan yksi kenkä. Mutta olipahan otettu.
Kaikkinensa salihomma on alkanut olla aina vain kivempaa ja kivempaa. Muija suosittelee lämpimästi kokeilemaan. Ja parhaiten pääset sinuiksi laitteiden kanssa, kun hommaat rinnallesi asiantuntevan ja ammattitaitoisen personal trainerin. Ainakin sille ensimmäiselle käynnille. Tai kysy edes salihenkilökunnalta apua, jos et ymmärrä.
Lopuksi muijan huomioita salielämästä:
Se nuoruuden sali oli hauska paikka, sokkeloinen ja monikerroksinen vanha talo, jonne sai mennä omalla avaimella. Salin kohokohta oli aina lopuksi, kun jäimme kaverin kanssa hytkymään jonkinsorttisiin selluliittikoneisiin. Niissä oli leveä vyö, joka asetettiin sen kehonosan ympärille, josta selluliitin olisi halunnut pois, ja sitten laitettiin kone tärisemään. Tehokkuudesta ei ollut tietoa, mutta ajatuksen tasolla oli mukavaa, että selluliitin voisi saada pois ravistamalla.
Mitäpä sitä parikymppinen tytönhupakko mitään tiesi selluliiteistä. Sitä kun mukamas oli niin maan perkuleesti, kun puristeli peilin edessä reisiä. Sen muija on oppinut viidessätoista vuodessa, että ei kannata niitä reisiä puristella, niin on itselläkin parempi mieli. Edes missikisoissa ei ole sellaista vaihetta, jossa missikandidaattien reidet puristeltaisiin läpi, joten miksipä tällainen tavallinen kadunmuija tarvitsisi puristettaessa sileät reidet.
Nykyään saleilla ei enää näy tärinälaitteita, mutta muunlaisia vempaimia on vaikka millä mitalla. Kun muija teki saleille comebackin, päätti hän pyhästi, että ilman apujoukkoja sinne ei mennä. Sen verran muijakin on nähnyt niitä videoita, joissa asiaan vihkiytymättömät saliheebot riuhtovat laitteita jos jonkinnäköisessä solmussa kanssatreenaajien silmäniloksi. Ei, muija halusi ehdottomasti jonkun neuvomaan, että miten ja kuinka paljon.
Sitten kun saliohjelma oli hyppysissä ja laitteet vähän jo tulleet tutuiksi, uskalsi muija jo yksinäänkin treenaamaan. Muutos oli entiseen suuri siinäkin mielessä, että nuoruutensa naistensalillla treenannut siirtyi nyt sekasalin käyttäjäksi. Vähän kyllä tämäkin jännitti, sillä edellinen kontakti saliäijään oli silloin viisitoista vuotta sitten, kun jäsenyyttä uusiessa oli mentävä miestensalin kautta. Siellä eräs körmy mittaili päästä varpaisin ja kysäisi: "Paljonko nostat penkiltä? Sata kiloa?" Ja koska muija ei tiennyt, oliko tällainen kommentti tulkittavissa kehuksi, haukuksi tai puhtaaksi vittuiluksi, päätti hän pysyä visusti erossa saliäijistä.
Tämän päivän sekasali ei tunnu olevan enää miesten omaisuutta. Se on kaikkien yhteinen, ja se on hyvä se. Enää ei tarvitse olla mittatikku penkkipainolle, eikä äijät rivissä arvioi jokaisen ovesta tulevan kukkakepin kykyä nostella painoja. Ainakaan tällä muijan nykyisellä salilla.
Salikulttuuri on muutenkin muuttunut viidessätoista vuodessa. Salille ei mennäkään enää virttynyt paita päällä. Tai jos menee, olo on varsin alipukeutunut. Lisäksi some on työntänyt lonkeronsa myös salille. Salirutiiniin kuuluu selvästi selfien ottaminen. Onpa muija nähnyt joskus jonkun tyttösen mukana hovikuvaajan, jota poikaystäväksikin varmaan nimitetään. Tämä hovikuvaaja sitten ottaa videota ja kuvaa enemmän kuin paparazzi työviikkonsa aikana ja mitä käsittämättömimmistä kuvakulmista.
Muijan mielestä on törkeää kuvata toisen ahteria. Nykyään se taitaa kuitenkin olla hyvä juttu. Ainakin päätellen siitä, että kävelymatolla keikkuva neitokainen pyllistää vähän lisää huomatessaan pojan kyykkäävän kameran kanssa takaliston korkeudella. Sitten vielä yhdessä ihastellaan lopputulosta ja otetaan uusiksi.
Tämän episodin jälkeen muija huomasi pyörittelevänsä henkisesti silmiään ja huokaavansa mielessään jotakin nykyajan nuorista. Ja heti perään tuli tietysti kova järkytys siitä, että on jo nuorisovoivotteluiässä. Paikatakseen järkytystä muija nappasi kännykän ja napsaisi salikuvan kameraansa. Että ei tässä ihan vielä olla pudottu kelkasta. Toki kuvassa ei komeillut muijan takalistoa, vaan yksi kenkä. Mutta olipahan otettu.Kaikkinensa salihomma on alkanut olla aina vain kivempaa ja kivempaa. Muija suosittelee lämpimästi kokeilemaan. Ja parhaiten pääset sinuiksi laitteiden kanssa, kun hommaat rinnallesi asiantuntevan ja ammattitaitoisen personal trainerin. Ainakin sille ensimmäiselle käynnille. Tai kysy edes salihenkilökunnalta apua, jos et ymmärrä.
Lopuksi muijan huomioita salielämästä:
- Ne metalliset nipsut, jotka lukitsee vapaat painot tankoon, ovat oma treeninsä itsessään. Tovi jos toinenkin on kulunut askarrellessa niitä irti tai paikoilleen.
- Ne metalliset nipsut ovat hankaluudestaan huolimatta ihan tarpeelliset. Sen muija huomasi kerran, kun unohti laittaa ne paikalleen. Painot pitää aika kovan äänen, kun ne tiputtaa hartian korkeudelta maahan...
- Se pieni pyyhe, jota kaikissa salietiketeissä pyydetään käyttämään suojaamaan laitteita. Ei KUKAAN käytä niitä! Ne on mukana, mutta ei ne kyllä sieltä lattialta suojaa laitteita. Muija on ainoa, joka sitä pyyhettään asettelee laitteiden päälle, ja muijaa katsotaan pitkään. Tämä on selvästi joku koodijuttu, josta muija on ihan pihalla.
- Salista on tullut kaikkien juttu. Siellä saa käydä rauhassa niin harrastelijat kuin tavoitteelliset urheilijat, vanhat, nuoret, ihan kaikki. Ja se on kiva juttu.
Salilla nähdään!
Kommentit
Lähetä kommentti