Blogimuija

Kun muija tupsahti tähän maailmaan (muijan äiti voi kertoa sitten tarkemmin, onko kuvaavin sana tupsahdus), koristi hänen päälakeaan porkkananpunainen pehko. Kun kutrit kasvoivat, vaalenivat ne kullankeltaisiksi ja kiertyivät kauniisti korkkiruuveille. Pikkumuija oli varsin söpö ilmestys. Pitkään ei tämäkään hiustyyli säilynyt, vaan korkkiruuvit suoristuivat ja jäljelle jäivät vaaleat suorat hiukset. Niillä sitten mentiin pitkään ja niitä krepattiin kahdeksankymmentäluvun loppupuolella juhlaan kuin juhlaan. Se vasta oli jotakin!  Kouluikäinen muija halusi kreppaamisen ohessa myös kiharoita. Kun muillakin oli. Joten täytyi mankua vanhemmilta permanentti. Kun muillakin. Ja ah, niin ihanasti se paksu otsatukkakin kihartui permanenttiaineen sipaisun jälkeen. Sillä kelpasi kipittää koulukuvaan.  Tämän jälkeen aikuisiällä muija on tasaiseen tahtiin halunnut pitkää ja polkkaa, punaista ja vaaleaa. Välillä pientä otsatukkaakin. Ja niin, niitä raitoja. Rakkaita muistoja on kehittynyt