Blogimuija

Takana pitkä ja synkkä talvi. Luminen ja tuskainen. Muija on kolannut, vihannut ja kolannut. Ei se vain tunnu oikealta. Muija kokeili lapioimista, latoi lunta jopa kottikärryihin. Mutta ei. Lumi on höttöä, joka tarttuu Fiskarsiin ja uskollisten kottikärryjen pohjalle. Ei se valu ja solju pois kuin aito ja rehellinen maa-aines. Niin julmaa, niin kurjaa... Ja koko ajan muija tiesi, että siellä lumihötön alla olisi sitä ihanaa maata, mitä saisi siirrellä. Mutta kun routa. Lumen työntäminen kottikärryissä ei ole yhtään sama. Nyt ollaan pian jo huhtikuussa, ja itsepäisesti tuo talvi vain pitää pintansa. Kinokset ovat toki madaltuneet, mutta maata ei vieläkään ole kunnolla näkyvissä. Saatikka, että pääsisi pihaan puuhaamaan. Muija ei jaksa enää odottaa! Tänään soitteli muijan äiti ja kyseli, että milloin alkaa kivikausi. Milloin riivitään kalliota esiin, etsitään autolla ihania kiviesiintymiä tai kuopsutetaan takametsän suloisia kiviä näkyviin? Milloin, oi milloin? Ja muija