Siirry pääsisältöön

Muijan koettelemukset

Takana pitkä ja synkkä talvi. Luminen ja tuskainen. Muija on kolannut, vihannut ja kolannut. Ei se vain tunnu oikealta. Muija kokeili lapioimista, latoi lunta jopa kottikärryihin. Mutta ei. Lumi on höttöä, joka tarttuu Fiskarsiin ja uskollisten kottikärryjen pohjalle. Ei se valu ja solju pois kuin aito ja rehellinen maa-aines. Niin julmaa, niin kurjaa... Ja koko ajan muija tiesi, että siellä lumihötön alla olisi sitä ihanaa maata, mitä saisi siirrellä. Mutta kun routa.

Lumen työntäminen kottikärryissä ei ole yhtään sama.


Nyt ollaan pian jo huhtikuussa, ja itsepäisesti tuo talvi vain pitää pintansa. Kinokset ovat toki madaltuneet, mutta maata ei vieläkään ole kunnolla näkyvissä. Saatikka, että pääsisi pihaan puuhaamaan. Muija ei jaksa enää odottaa!


Tänään soitteli muijan äiti ja kyseli, että milloin alkaa kivikausi. Milloin riivitään kalliota esiin, etsitään autolla ihania kiviesiintymiä tai kuopsutetaan takametsän suloisia kiviä näkyviin? Milloin, oi milloin? Ja muija ei osannut vastasta. Sydäntäsärkevää!

Pikkuhiljaa lumi luovuttaa otteensa kivistä. Kohta, kohta!

Huolestuttavaa on, että muijan kivikäsi on reistannut. Jokin olkapäässä pistää, kun yrittää työntää tai käyttää voimaa. Mitä, jos muija ei ole olekaan kivikunnossa kivikaudella?! Kauhistuttavaa!

Mutta. Muijalla on velvoitteita. Kaikki ne kivet odottavat noutajaansa. Sitä ei yksi olkapäävamma estä. My precious stones, I will never let you down! 





Kommentit

  1. Anonyymi31. maaliskuuta 2019 klo 20.32

    Kauheata, jollei ole kivikunnossa! Toivotaan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piu1. huhtikuuta 2019 klo 8.59

      Sanopa muuta, Vilma! Kivikaudella ei ole varaa ottaa yhtään rokulipäivää!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Automuija

Muija pitää autoista. Silloin, kun ne siirtävät muijan paikasta a paikkaan b mutkattomasti, ongelmattomasti ja mukavasti. Valitettavan usein kuitenkin käy niin, että tässä siirtymäprosessissa tapahtuu jos jonkinlaista yllättävää.  Muija on vahvasti sitä mieltä, että aivan kuten tietoteknisillä laitteilla, myös autoilla on luonne. Pirullinen luonne. Niistä on erittäin mukavaa aiheuttaa omistajalleen harmaita hiuksia tavalla tai toisella.  Ensinnäkin, autot haistavat ylimääräisen rahan. Tai hetken, kun rahalle olisi todellakin muuta käyttöä. Muija muistaa erityisen katkerana opiskeluaikojen säästämisprojektin, jonka tuloksena muija sai poikaystävänsä kanssa talteen kaksituhatta markkaa. Junnuille tiedoksi, tällaistakin rahaa on joskus ollut. Erään muijan oppilaan sanoin: "Se oli se raha, mitä oli ennen vanhaan."  Ja kyllä, heti kun auto kuuli tästä upesta säästösaavutuksesta, se pirulainen peruutti parkkipaikalla ohikulkevan auton kylkeen. Poikaystävällä ei ollut osuutta as...
14 kommenttia
Lue lisää

Muijasynergiaa

 Synergialla tarkoitetaan yleensä kahden tai useamman tekijän kumuloituvaa yhteisvaikutusta. Että lopputulos on jotakin enemmän kuin osiensa summa. No, muija osaa kumuloitua. Ainakin pihahommissa.   Kun kivimuijalle tarjotaan kiviä, hän ottaa kiviä. Koska, no. Ne on kiviä. Daa! Tämän on huomannut myös muijan kaveripiiri, joka ahkerasti tägäilee muijaa erilaisiin annetaan kiviä -ilmoituksiin. Tällainen kodittomien kivien pelastaminen on tuottanut tulosta, ja muijan pihassa komeilee lisäkivi, jos toinenkin.  Kun viime keväänä Facebookin roskalavaryhmässä tarjottiin muurikiviä (ajatelkaa, kiviä pidetään roskana!), muija merkittiin julkaisuun. Muijalla ei vielä siihen mennessä ollut ollutkaan pihassa sellaisia kiviä, joten tottahan toki ne täytyi hakea pois kuleksimasta.  Muija päätti, että kivet kannetaan sivupihalle rinteen päälle, koska sinne tulee muurikivistä hieno kukkapenkki. Niinpä muija haki uskollisella Amperallaan uudet suloiset kivet kotiin. Koska uskoll...
2 kommenttia
Lue lisää

Kiharamuija

Kun muija tupsahti tähän maailmaan (muijan äiti voi kertoa sitten tarkemmin, onko kuvaavin sana tupsahdus), koristi hänen päälakeaan porkkananpunainen pehko. Kun kutrit kasvoivat, vaalenivat ne kullankeltaisiksi ja kiertyivät kauniisti korkkiruuveille. Pikkumuija oli varsin söpö ilmestys. Pitkään ei tämäkään hiustyyli säilynyt, vaan korkkiruuvit suoristuivat ja jäljelle jäivät vaaleat suorat hiukset. Niillä sitten mentiin pitkään ja niitä krepattiin kahdeksankymmentäluvun loppupuolella juhlaan kuin juhlaan. Se vasta oli jotakin!  Kouluikäinen muija halusi kreppaamisen ohessa myös kiharoita. Kun muillakin oli. Joten täytyi mankua vanhemmilta permanentti. Kun muillakin. Ja ah, niin ihanasti se paksu otsatukkakin kihartui permanenttiaineen sipaisun jälkeen. Sillä kelpasi kipittää koulukuvaan.  Tämän jälkeen aikuisiällä muija on tasaiseen tahtiin halunnut pitkää ja polkkaa, punaista ja vaaleaa. Välillä pientä otsatukkaakin. Ja niin, niitä raitoja. Rakkaita muistoja on k...
Lähetä kommentti
Lue lisää