Siirry pääsisältöön

Kiakkomuija fanittaa

Kohta alkaa olla kulunut vuorokausi siitä, kun Suomen #Naisleijonat tekivät historiaa ja taistelivat itsensä maailmanmestareiksi. Finaalipaikka oli jo kova, mutta että MM-voitto, ihan mahtavaa! Tunne oli aivan mieletön, kun kiekko lipui maaliin jatkoajalla.

Toki oli se ihan pöhkö ja järjetön hylkäys. Toki oli se jatkoajan loppu ja rankut. Toki oli se häviö. Toki oli se käsinkosketeltava hetki, kun näiden upeiden pelaajien voitto varastettiin. Muija ei suostu hyväksymään noita hetkiä.

Noora Räty sanoi sen erittäin hienosti omalla instagram-tilillään: "Historiankirjat voi sanoo mitä ne sanoo, mut mun sydämessä me ollaan maailmanmestareita." Ja niin olette myös muijan sydämessä. Ja varmasti aika monen muun suomalaisen. Ja mitä muija on somea seurannut, niin aika monen muunkin kuin suomalaisen. Te. Olitte. Upeita.

Muija ei muista, milloin viimeksi olisi kiekko nostattanut tällaisia tunteita. Vielä sängyssä maatessa uni ei tullut silmään, koska ketutus oli niin suuri. Ja se johtui ihan vain siitä, että sen taistelutahdon tunsi. Ihan joka solulla.

Muija ei ole mikään kiekkoasiantuntija. Kerran jos toisenkin on muijan pitänyt vähän tarkistaa mieheltä, että mitä siellä jäällä oikein tapahtui. Mutta ihan sama. Se oli tyhmää, se oli väärin, ja Suomi on voittaja. Ja niin sanoo muijan historiankirja hamaan tappiin asti.

Tämä ilo, ylpeys, kauhu, pettymys, raivo ja muu mahdollinen poikii varmasti paljon. Yhä useampi kiinnostui naiskiekosta. Ja kiinnostus tuo näkyvyyttä, ja näkyvyys usein poikii rahaa. Ja raha antaa mahdollisuuden kehittää ja treenata. Näin muija ainakin haluaa uskoa. Jos homma ei toimi näin, älkää kertoko. Antakaa muijan leijua pilvilinnoissa edes hetken.


 Näitä tyyppejä muija aikoo fanittaa aina. Etenkin Noora Rätyä. Ihan uskomaton! Olen fani.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Automuija

Muija pitää autoista. Silloin, kun ne siirtävät muijan paikasta a paikkaan b mutkattomasti, ongelmattomasti ja mukavasti. Valitettavan usein kuitenkin käy niin, että tässä siirtymäprosessissa tapahtuu jos jonkinlaista yllättävää.  Muija on vahvasti sitä mieltä, että aivan kuten tietoteknisillä laitteilla, myös autoilla on luonne. Pirullinen luonne. Niistä on erittäin mukavaa aiheuttaa omistajalleen harmaita hiuksia tavalla tai toisella.  Ensinnäkin, autot haistavat ylimääräisen rahan. Tai hetken, kun rahalle olisi todellakin muuta käyttöä. Muija muistaa erityisen katkerana opiskeluaikojen säästämisprojektin, jonka tuloksena muija sai poikaystävänsä kanssa talteen kaksituhatta markkaa. Junnuille tiedoksi, tällaistakin rahaa on joskus ollut. Erään muijan oppilaan sanoin: "Se oli se raha, mitä oli ennen vanhaan."  Ja kyllä, heti kun auto kuuli tästä upesta säästösaavutuksesta, se pirulainen peruutti parkkipaikalla ohikulkevan auton kylkeen. Poikaystävällä ei ollut osuutta asiaan

Muijasynergiaa

 Synergialla tarkoitetaan yleensä kahden tai useamman tekijän kumuloituvaa yhteisvaikutusta. Että lopputulos on jotakin enemmän kuin osiensa summa. No, muija osaa kumuloitua. Ainakin pihahommissa.   Kun kivimuijalle tarjotaan kiviä, hän ottaa kiviä. Koska, no. Ne on kiviä. Daa! Tämän on huomannut myös muijan kaveripiiri, joka ahkerasti tägäilee muijaa erilaisiin annetaan kiviä -ilmoituksiin. Tällainen kodittomien kivien pelastaminen on tuottanut tulosta, ja muijan pihassa komeilee lisäkivi, jos toinenkin.  Kun viime keväänä Facebookin roskalavaryhmässä tarjottiin muurikiviä (ajatelkaa, kiviä pidetään roskana!), muija merkittiin julkaisuun. Muijalla ei vielä siihen mennessä ollut ollutkaan pihassa sellaisia kiviä, joten tottahan toki ne täytyi hakea pois kuleksimasta.  Muija päätti, että kivet kannetaan sivupihalle rinteen päälle, koska sinne tulee muurikivistä hieno kukkapenkki. Niinpä muija haki uskollisella Amperallaan uudet suloiset kivet kotiin. Koska uskollinen Ampera ei ole ihan

Automuija muistelmat

Muijan elämässä on ehtinyt käydä jo useampi auto. Joitakin autoja muija muistelee lämmöllä, ja niitä toisia sitten toisenlaisella tunteenpalolla. Erityisesti parikymppisenä tuli ajeltua autoilla, joiden luonteessa oli enemmän tai vähemmän saatanallinen vivahde. Mistäköhän lie tällainen johtui. Mahdollisesti siitä laihasta opiskelijan budjetista, joka sai auton näyttämään sitä kiltimmältä mitä pienempiä numeroita siinä tuulilasin lapussa oli.  Yliopistoaikanaan muija teki töitä Kotipizzassa. Vakiotyöpaikka oli opiskelukaupungin keskustassa, mutta välillä muija kävi tekemässä keikkaluontoisia visiittejä naapurikuntiin. Tällaisiin visiitteihin tarvittiin sitten se uskollinen paskiainen, joka takalokarit mutkalla kuljettaisi muijan vääntämään pitsaa nälkäisille arjen sankareille. Selvyyden vuoksi tiedoksi, että uskollinen paskiainen on auto, joka uskollisesti muistaa olla mahdollisimman paskamainen perheenjäsen.  Erään kerran muija oli taas naapurikunnan pitseriassa iltavuorossa syksyn pim