Blogimuija

 Kiharamuija on elänyt tasaisen vaihtelevaa kiharaelämää. Periaatteessa curly girlin metodit ovat olleet käytössä, mutta käytännössä kiharat ovat jääneet kovin vähäisiksi. Aineet ovat curlya, mutta siihen se usein jääkin. Ei jaksa kuivattaa, ei jaksa plopata. Eikä tehdä sormikiharoita, huuhdella etikalla ja oluella, tehdä kanamunahaudetta, valmistaa omaa geeliä, laittaa ananasta, rikkoa hellävaroen castia ja mitä näitä nyt on....  Yleensä ne suihkun jälkeen ilmestyneet kikkurat sitten föönataan suoraksi, minkä jälkeen hiukset asettuvat miten heitä nyt sattuu huvittamaan. Kostealla ilmalla saattaa tulla laineita, sateella jopa korkkiruuvia. Märkään tukkaan. Kun kuivuvat, tulee tilalle epämääräinen pörrö. Ei kaunis kihara. Ehei! Muija on kokeillut vuosien saatossa kiharoiden tekemiseen välinettä jos jonkinlaista. Nämä tollukat olivat mukavat päässä myös nukkuessa, mutta lopputulos ei ollut kovin vakuuttava. Taaskaan.   Lähes sääntö on se, että kauneimmat kiharat tulevat ilt...

 Synergialla tarkoitetaan yleensä kahden tai useamman tekijän kumuloituvaa yhteisvaikutusta. Että lopputulos on jotakin enemmän kuin osiensa summa. No, muija osaa kumuloitua. Ainakin pihahommissa.   Kun kivimuijalle tarjotaan kiviä, hän ottaa kiviä. Koska, no. Ne on kiviä. Daa! Tämän on huomannut myös muijan kaveripiiri, joka ahkerasti tägäilee muijaa erilaisiin annetaan kiviä -ilmoituksiin. Tällainen kodittomien kivien pelastaminen on tuottanut tulosta, ja muijan pihassa komeilee lisäkivi, jos toinenkin.  Kun viime keväänä Facebookin roskalavaryhmässä tarjottiin muurikiviä (ajatelkaa, kiviä pidetään roskana!), muija merkittiin julkaisuun. Muijalla ei vielä siihen mennessä ollut ollutkaan pihassa sellaisia kiviä, joten tottahan toki ne täytyi hakea pois kuleksimasta.  Muija päätti, että kivet kannetaan sivupihalle rinteen päälle, koska sinne tulee muurikivistä hieno kukkapenkki. Niinpä muija haki uskollisella Amperallaan uudet suloiset kivet kotiin. Koska uskoll...

Muija pitää autoista. Silloin, kun ne siirtävät muijan paikasta a paikkaan b mutkattomasti, ongelmattomasti ja mukavasti. Valitettavan usein kuitenkin käy niin, että tässä siirtymäprosessissa tapahtuu jos jonkinlaista yllättävää.  Muija on vahvasti sitä mieltä, että aivan kuten tietoteknisillä laitteilla, myös autoilla on luonne. Pirullinen luonne. Niistä on erittäin mukavaa aiheuttaa omistajalleen harmaita hiuksia tavalla tai toisella.  Ensinnäkin, autot haistavat ylimääräisen rahan. Tai hetken, kun rahalle olisi todellakin muuta käyttöä. Muija muistaa erityisen katkerana opiskeluaikojen säästämisprojektin, jonka tuloksena muija sai poikaystävänsä kanssa talteen kaksituhatta markkaa. Junnuille tiedoksi, tällaistakin rahaa on joskus ollut. Erään muijan oppilaan sanoin: "Se oli se raha, mitä oli ennen vanhaan."  Ja kyllä, heti kun auto kuuli tästä upesta säästösaavutuksesta, se pirulainen peruutti parkkipaikalla ohikulkevan auton kylkeen. Poikaystävällä ei ollut osuutta as...

 Muija on aina halunnut ajatella, että olisi kovin kilpailuhenkinen yksilö. Kisamuija. Sellainen, joka vetelee vaikka viimeisillä voimillaan maaliin ja tekee yli-inhimillisiä suorituksia ihan vain voitonhimosta. Sellainen, joka kestää paineet ja selviytyy tilanteesta kuin tilanteesta, jos palkintona on mainetta ja kunniaa.  Aina on siis halunnut ajatella. Mutta saattaapi olla, että muija ei kuitenkaan ihan tuollainen ole. Tai siis ei ollenkaan. Muija muistaa aina ne alakoulun urheilukisat, joissa voittajakolmikolle jaettiin sellaiset ihan oikeat mitalit. Koska koulu oli pieni, muijalla oli jonkinsorttisia mahdollisuuksia mitaleille, edes teoriassa. Ja olihan se kiva haaveilla. Että saisi sen ihanan mitalin joskus kaulaansa. Niitä voittajia kun oli tullut ihailtua jo päiväkodin aidan takaa.   Ekaluokan hiihtokisoissa muija päätti kunnostautua. Se tuttu metsälenkki vedetään niin maan kovaa, niin lujaa, kun ikinä vain voi suksilla päästä. Että saisi sen ihanaakin ihanim...

Muija on tunnetusti aina ollut innovatiivinen ideanikkari, joka ratsastaa nykytrendien aallonharjalla. Esimerkiksi viime keväänä muija otti käyttöönsä sellaisen uutuuden kuin mobiilipankin. Toki tätä käyttöönottoa joudutti ne lukuisat kotipankin viestit, jossa kerrottiin tunnuslukukorttipalvelun loppuvan. Mutta kuitenkin, ihan etunenässä oli muija oli tässäkin jutussa. Kun muija kuuli uudesta mahtavasta kännykällä pelattavasta pelistä, Pókemon Go:sta, muija ei epäröinyt hetkeäkään. Hän harkitsi vain kolmen vuoden verran, ja tarttui ripeästi toimeen tutustuakseen tähän uuteen maailmanlaajuiseen ilmiöön. Trendsetteri kun on. Teille, jotka vielä uinutte, ettekä tiedä nykymaailmasta tuon taivaallista, kyse on virtuaalitodellisuuteen sijoittuvasta pelistä, jossa pyydystetään ja koulutetaan Pókemoneiksi kutsuttuja otuksia. Kai. Tai niin muija on ainakin ymmärtänyt. Tuo virtuaalitodellisuus kuulostaa niin perhanan hienolta, joten se on ainakin uskottavan oloinen selitys. Sitä ei koska...

Kun muija tupsahti tähän maailmaan (muijan äiti voi kertoa sitten tarkemmin, onko kuvaavin sana tupsahdus), koristi hänen päälakeaan porkkananpunainen pehko. Kun kutrit kasvoivat, vaalenivat ne kullankeltaisiksi ja kiertyivät kauniisti korkkiruuveille. Pikkumuija oli varsin söpö ilmestys. Pitkään ei tämäkään hiustyyli säilynyt, vaan korkkiruuvit suoristuivat ja jäljelle jäivät vaaleat suorat hiukset. Niillä sitten mentiin pitkään ja niitä krepattiin kahdeksankymmentäluvun loppupuolella juhlaan kuin juhlaan. Se vasta oli jotakin!  Kouluikäinen muija halusi kreppaamisen ohessa myös kiharoita. Kun muillakin oli. Joten täytyi mankua vanhemmilta permanentti. Kun muillakin. Ja ah, niin ihanasti se paksu otsatukkakin kihartui permanenttiaineen sipaisun jälkeen. Sillä kelpasi kipittää koulukuvaan.  Tämän jälkeen aikuisiällä muija on tasaiseen tahtiin halunnut pitkää ja polkkaa, punaista ja vaaleaa. Välillä pientä otsatukkaakin. Ja niin, niitä raitoja. Rakkaita muistoja on k...