Pókemon-muija

Muija on tunnetusti aina ollut innovatiivinen ideanikkari, joka ratsastaa nykytrendien aallonharjalla. Esimerkiksi viime keväänä muija otti käyttöönsä sellaisen uutuuden kuin mobiilipankin. Toki tätä käyttöönottoa joudutti ne lukuisat kotipankin viestit, jossa kerrottiin tunnuslukukorttipalvelun loppuvan. Mutta kuitenkin, ihan etunenässä oli muija oli tässäkin jutussa.

Kun muija kuuli uudesta mahtavasta kännykällä pelattavasta pelistä, Pókemon Go:sta, muija ei epäröinyt hetkeäkään. Hän harkitsi vain kolmen vuoden verran, ja tarttui ripeästi toimeen tutustuakseen tähän uuteen maailmanlaajuiseen ilmiöön. Trendsetteri kun on.

Teille, jotka vielä uinutte, ettekä tiedä nykymaailmasta tuon taivaallista, kyse on virtuaalitodellisuuteen sijoittuvasta pelistä, jossa pyydystetään ja koulutetaan Pókemoneiksi kutsuttuja otuksia. Kai. Tai niin muija on ainakin ymmärtänyt. Tuo virtuaalitodellisuus kuulostaa niin perhanan hienolta, joten se on ainakin uskottavan oloinen selitys.

Sitä ei koskaan tiedä, missä
 Pókemon vaanii.

Pókemonien maailmaan muija sukelsi yhdessä lapsiensa kanssa. Ja huomasi kohtuullisen nopeasti,että nuo nappulat pesevät äitinsä pelin oppimisnopeudessa mennen tullen. Hieman se kyllä närästi, mutta minkäs sille mahtoi. Saipahan kysyttyä joltakin neuvoa.

Peli ei ole kuitenkaan pelkästään nuorten juttu, vaan sitä pelaavat monenikäiset lapsista senioreihin. Sen muija hoksasi, kun hän sai Hop Lopissa lisävinkkejä peliin erään lapsen kaverin mummolta. Tenavien mekastaessa liukumäissä ja pallomerissä, minä ja mummo tutkittiin kännyköitä päät yhdessä.

Mummo antoi syväluotaavatan esittelyn monista pelin hienouksista. Välillä löytyi kysymyksiä, johon ei löytynyt vastauksia. Tällöin piti pysäyttää Pókemon-expertti, eli mummon lapsenlapsi liukumäen alapäässä ja kysyä neuvoa. Muijan virtuaalitajunta laajeni samaa tahtia kuin universumi.

Metsäpolut ovat ihania paikkoja
 metsästää Pókemoneja.

Nyt runsaan kuukauden pelaamisen jälkeen muijan on todettava, että koukussa ollaan. Mikäs sen ihanampaa, kuin heitellä pokepalloja jos jonkinäköisen öttiäisen päälle. Ja mikä parasta, tässä pelissä ei tapeta, vaikka välillä vähän taistellaankin. Veri ei roisku, eikä päät katkeile. Kun Pókemon häviää taistelun, se pyörtyy.

Metsissä on samottu lasten kanssa useamman kerran pokejahdissa, ja useampi kilometri on tullut talsittua. Jopa nuo määenjaksaenääkävellämennäänkotiin -tapaukset ovat kipitelleet kilometrin toisensa perään näiden virtuaaliotusten perässä. Jännää ja terveellistä.

Ja ei, me ei siis poimita metsässä mustikoita. Me heitellään pokepalloja ja taistellaan Pókemoneilla. Mustikat hankitaan torilta tänä vuonna. Shame on us. Tai ehkä sittenkin Go, Go, Pókemon Go.