Torimuija on innokas kirppistoimija. Lasten vanhat vaatteet ja tarvikkeet viedään kirpputorille, erityisesti sellaisille, joissa saa itse myydä muutaman tunnin ajan. Helppoa ja nopeaa, eikä tarvitse viikon ajan juosta siivoamassa pöytää. Toinen ehdottoman hyvä paikka on facekirppikset. Siellä on mukava laittaa tavaraa myyntiin rauhassa omassa kodissa ja itselle sopivaan aikaan. Myös tori.fi on tullut tutuksi ja sitä kautta on lähtenyt tavaraa kiertoon.
Torimuija on kuitenkin törmännyt toritoiminnan lieveilmiöihin myydessään ja ostaessaan tavaraa. Aina ei kaikki ole niin kivaa ja helppoa. Joskus enemmänkin vaikeaa ja suunnattoman ärsyttävää.
Ensinnäkin nuo lastentarvikekirppistapahtumat. Ennen riitti, että ilmoittaudut tapahtumaan ja menet paikalle. Oikein hinnoiteltu tavara vaihtoi omistajaa ja itse sai siitä vaivanpalkaksi muutaman satasen, jolla ostaa lapsukaisilleen uusia vaatteita. Ei ole enää näin yksinkertaista. Nykyään on osattava haistaa oikea tapahtuma, liityttävä järjestöön ja kytättävä sormet näppäimistöllä, että milloinkas se ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa. Ja kun muija ei ikinä haista oikeaa tapahtumaa, ei periaatteestakaan ilmoittaudu järjestöön, eikä todellakaan muista olla oikeaan aikaan sormet näppiksillä, jää hän usein nuolemaan näppejään tavararöykkiöt sylissään. Sitten muija ilmoittatuu sinne tapahtumaan, minne pääsee. Kerää jumalattoman kasan kamaa, raijaa sen paikalle ja nököttää tyhjänpanttina koko kirppariajan, koska se hemmetin tapahtuma on järkätty samaan aikaan jonkun peräkonttikirppiksen tai isomman lastenkirppistapahtuman kanssa. Myy kolmet sukkikset kahdellakymmenellä sentillä ja yhdet kuomat vitosella. Kehuu kenkiä ja hymyilee. Samalla kun haluaisi viskoa ne perkuleen kamat seinille. Sitten muija menee kotiin ja lukee kaksikymmentäkolme Facebook-päivitystä siitä, kuinka tavarat on suorastaan revitty käsistä niillä suositummilla ja paremmin järjestetyillä kirppareilla. Muija kiroaa, että ei enää ikinä mene. Kunnes taas seuraavan kerran unohtaa kytätä niitä suositumpia kirppareita. Ja päättää vielä kerran kokeilla sitä vähemmän suosittua. Josko tällä kertaa.
Ja ne Facekirppikset. EI seinäkuvia, EI kuvakaappauksia, EI pitkiä varauksia, EI sitä eikä tätä. Myytävän tuotteen kanssa oltava kuvassa lappu. Lapussa päivämäärä, nimi, sosiaaliturvatunnus, lempiväri ja puolison kengänkoko. Jos sattuu jonkun virheen tässä monimutkaisessa koodistossa tekemään, myynti-ilmoitus häviää seinältä nopeammin kuin pieru Saharaan. Sellainen pikatuhnu. Muija ei voi käsittää, miten jollakulla on aikaa ja energiaa tarkistella jonkun facekirppiksen ilmoituksia sellaisella tehokkuudella ja määrätietoisuudella. Kun tuon energian ottaisi käyttöön vaikkapa kunnan koneistossa, voitaisiin vähintään kymmenen virkamiestä siirtää pois tehtävistään pysyvästi.
Jos vihdoinkin onnistuu saamaan tuotteensa kirppikselle myyntiin asti, alkaa lyhennesota. Av, yv, mmm, wtf ja hv. Onko pesty Omolla vai Arielilla. Asuuko talossa eläimiä vai ihmisiä. Onko kerrostalo, hirsitalo vai kommuuni. Sitten pyydetään kuvia auringonvalossa sekä sähkövalossa, sovituskuvia ja kuvia naapurin Saarasta. Ja ne mitat. Olka-haara, olka-olka, jalka-olka, jalka-jalka, käsi-jalka. Voisiko postittaa euron tuotteen tai varata kolme viikkoa. Jos joku ei onnistu tai jokin menee pieleen, on aivan hyväksyttyä siirtyä wtf- ja hv-osastolle. Koska jos myyjä ei postitakaan sitä euron tuotetta tai kuljeta sitä naapurikuntaan, on aivan ymmärrettävää, että kiukku pitää purkaa johonkin. Mieluiten myyjään.
Ja sitten se tori.fi. Muija on nyt useamman vuoden perehtynyt tämän sivuston koodistoon. Erityisen tärkeää tuntuu olevan, että viesteissä ei tervehditä tai laiteta loppuun omaa nimeä. Toivottavinta on sylkäistä jonkinsorttinen "toimiixe?"-kyssäri ja odottaa vastausta. Ja sitten jättää vastaamatta. Sitten pyydetään postiennakolla ja jätetään noutamatta. Koska mä voin, ja silleen. Tai jos antaa jonkun tuotteen torissa, erityisen tärkeää tuntuu olevan tuotteen vaihdettua omistajaa vastata seuraaville kyselijöille "Eipä ole enää!"-tyylisellä vitsikkäällä kettuilulla. Eikä sitä ilmoitusta silleen tarvi pois sieltä torista ottaa. Piristää päivää, kun saa lällätellä turhankyselijöille.
Tämän pienen syväanalyysin jälkeen muija jaksaa taas sukeltaa myynnin ja ostamisen kiehtovaan maailmaan. Tehdä suuria ja pieniä mokia. Saada elämäänsä monenkirjavaa sisältöä. Kierrätys on ilomme, nauttikaamme siitä täysin rinnoin. Niin muijakin aikoo tehdä ja kysellä niska-persemittoja. Av, kvg, omg ja evvk.
Torimuija on kuitenkin törmännyt toritoiminnan lieveilmiöihin myydessään ja ostaessaan tavaraa. Aina ei kaikki ole niin kivaa ja helppoa. Joskus enemmänkin vaikeaa ja suunnattoman ärsyttävää.
Ensinnäkin nuo lastentarvikekirppistapahtumat. Ennen riitti, että ilmoittaudut tapahtumaan ja menet paikalle. Oikein hinnoiteltu tavara vaihtoi omistajaa ja itse sai siitä vaivanpalkaksi muutaman satasen, jolla ostaa lapsukaisilleen uusia vaatteita. Ei ole enää näin yksinkertaista. Nykyään on osattava haistaa oikea tapahtuma, liityttävä järjestöön ja kytättävä sormet näppäimistöllä, että milloinkas se ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa. Ja kun muija ei ikinä haista oikeaa tapahtumaa, ei periaatteestakaan ilmoittaudu järjestöön, eikä todellakaan muista olla oikeaan aikaan sormet näppiksillä, jää hän usein nuolemaan näppejään tavararöykkiöt sylissään. Sitten muija ilmoittatuu sinne tapahtumaan, minne pääsee. Kerää jumalattoman kasan kamaa, raijaa sen paikalle ja nököttää tyhjänpanttina koko kirppariajan, koska se hemmetin tapahtuma on järkätty samaan aikaan jonkun peräkonttikirppiksen tai isomman lastenkirppistapahtuman kanssa. Myy kolmet sukkikset kahdellakymmenellä sentillä ja yhdet kuomat vitosella. Kehuu kenkiä ja hymyilee. Samalla kun haluaisi viskoa ne perkuleen kamat seinille. Sitten muija menee kotiin ja lukee kaksikymmentäkolme Facebook-päivitystä siitä, kuinka tavarat on suorastaan revitty käsistä niillä suositummilla ja paremmin järjestetyillä kirppareilla. Muija kiroaa, että ei enää ikinä mene. Kunnes taas seuraavan kerran unohtaa kytätä niitä suositumpia kirppareita. Ja päättää vielä kerran kokeilla sitä vähemmän suosittua. Josko tällä kertaa.
Ja ne Facekirppikset. EI seinäkuvia, EI kuvakaappauksia, EI pitkiä varauksia, EI sitä eikä tätä. Myytävän tuotteen kanssa oltava kuvassa lappu. Lapussa päivämäärä, nimi, sosiaaliturvatunnus, lempiväri ja puolison kengänkoko. Jos sattuu jonkun virheen tässä monimutkaisessa koodistossa tekemään, myynti-ilmoitus häviää seinältä nopeammin kuin pieru Saharaan. Sellainen pikatuhnu. Muija ei voi käsittää, miten jollakulla on aikaa ja energiaa tarkistella jonkun facekirppiksen ilmoituksia sellaisella tehokkuudella ja määrätietoisuudella. Kun tuon energian ottaisi käyttöön vaikkapa kunnan koneistossa, voitaisiin vähintään kymmenen virkamiestä siirtää pois tehtävistään pysyvästi.
Jos vihdoinkin onnistuu saamaan tuotteensa kirppikselle myyntiin asti, alkaa lyhennesota. Av, yv, mmm, wtf ja hv. Onko pesty Omolla vai Arielilla. Asuuko talossa eläimiä vai ihmisiä. Onko kerrostalo, hirsitalo vai kommuuni. Sitten pyydetään kuvia auringonvalossa sekä sähkövalossa, sovituskuvia ja kuvia naapurin Saarasta. Ja ne mitat. Olka-haara, olka-olka, jalka-olka, jalka-jalka, käsi-jalka. Voisiko postittaa euron tuotteen tai varata kolme viikkoa. Jos joku ei onnistu tai jokin menee pieleen, on aivan hyväksyttyä siirtyä wtf- ja hv-osastolle. Koska jos myyjä ei postitakaan sitä euron tuotetta tai kuljeta sitä naapurikuntaan, on aivan ymmärrettävää, että kiukku pitää purkaa johonkin. Mieluiten myyjään.
Ja sitten se tori.fi. Muija on nyt useamman vuoden perehtynyt tämän sivuston koodistoon. Erityisen tärkeää tuntuu olevan, että viesteissä ei tervehditä tai laiteta loppuun omaa nimeä. Toivottavinta on sylkäistä jonkinsorttinen "toimiixe?"-kyssäri ja odottaa vastausta. Ja sitten jättää vastaamatta. Sitten pyydetään postiennakolla ja jätetään noutamatta. Koska mä voin, ja silleen. Tai jos antaa jonkun tuotteen torissa, erityisen tärkeää tuntuu olevan tuotteen vaihdettua omistajaa vastata seuraaville kyselijöille "Eipä ole enää!"-tyylisellä vitsikkäällä kettuilulla. Eikä sitä ilmoitusta silleen tarvi pois sieltä torista ottaa. Piristää päivää, kun saa lällätellä turhankyselijöille.
Tämän pienen syväanalyysin jälkeen muija jaksaa taas sukeltaa myynnin ja ostamisen kiehtovaan maailmaan. Tehdä suuria ja pieniä mokia. Saada elämäänsä monenkirjavaa sisältöä. Kierrätys on ilomme, nauttikaamme siitä täysin rinnoin. Niin muijakin aikoo tehdä ja kysellä niska-persemittoja. Av, kvg, omg ja evvk.
Viittaan edellisiin postauksiin ja Facebookin Kivikkopiha-ryhmän kommentiin: minäkin olen kivimuija mitä suurimmassa määrin!
VastaaPoistaKivimuijien suku on laaja. :)
Poista