Keikkamuija rakastaa käydä keikoilla. Erityisen ihanaa on päästä keikalla eturiviin, missä sitten näkee esiintyjien ilmeet ja eleet sekä lavan muun toiminnan aivan viimosen päälle. Se vasta on mukavaa! Päästäkseen lavan eteen keikkamuija on valmis tulemaan keikalle ajoissa ja kököttämään lavan edessä tuntitolkulla. Tuskaista hommaa, mutta vaivan arvoista.
Keikkamuija on jo melkein kahden vuosikymmenen ajan seurannut Semmareita keikkapaikasta toiseen. Keikkojen perässä on matkustettu ympäri Suomea ja aina saatu rahoille vastinetta. Semmarielämäntapa opittiin Jyväskylän fuksivuonna, kun fukseille järjestetty perinteinen Semmarikeikka sytytti rakkauden mieskuorolaulantaa kohtaan.
Lähes kahdenkymmenen vuoden kokemuksen tuoma viisaus Semmarikeikoista on opettanut muutamia asioita: Ensinnäkin, jos haluat eturiviin, ole ajoissa. Paikallisille keikoille lipunostossa ja paikattomille keikoille paikan päällä. Toisekseen, Semmariyhteisö on mukavaa porukkaa pullollaan oleva kansa, joka ei roskaa, riitele tai käyttäydy muutenkaan epäasiallisesti. Ja kolmanneksi, Semmarikeikoilla löydät aina juttuseuraa, jos sitä olet vailla, sillä nämä fanit ovat avoimia ja kykeneväisiä small talkiin. Siksi keikkamuija on voinut huoletta kiertää keikkapaikkoja myös yksinään, jos omat kaverit eivät ole hoksanneet samalla tavalla semmariuden ilosanomaa. Muita semmaristeja löytyy kyllä keikkapaikalta. Ja kivaa on aina.
Se yleisöstä. Sitten itse kuoroherroihin. Edelleen lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus kuorolaisten keikoista on myös opettanut muutaman asian itse showsta: Ensinnäkin, Semmarit yllättää aina. Vaikka kävisit viisi saman settilistan keikkaa peräkkäin, huomaat käkättäväsi hämmästyneenä kerta toisensa jälkeen kuorolaisten edesottamuksille lavalla. Se heittäytyvä ilo, mikä näistä miehistä pursuaa, on kadehdittavaa. Toisekseen, kuorolaisten kyky reagoida vastaantuleviin ongelmiin on mieletön. Aivan kaikki artistit kohtaavat tilanteita, jolloin kaikki ei mene niin kuin pitää. Todellisen ammattilaisen tunnistaa siitä, miten nämä tilanteet ratkaistaan. Jos mikki temppuilee, solisti pörröttää teknisen tuen päätä laulaessaan: "..alkaako ahdistaa ja vanne päätä puristaa!" samalla kun tuki taistelee hiki päässä saadakseen mikin toimimaan. Eihän sille voi muuta kuin nauraa ja viihtyä. Kun kömmähdykset käännetään osaksi showta ja niille nauretaan yhdessä, yleisön tunne yhteeenkuuluvuudesta kuoron kanssa on käsinkosketeltava. Täällä ollaan samassa veneessä ja meillä on pirun hauskaa. Kolmanneksi, se ammattitaito, millä näitä keikkoja vedetään, on kunnioitettavaa. Semmariliput ovat aina olleet hyvinkin kohtuuhintaisia, etenkin kun miettii että lipputuloja on jakamassa kokonainen kuoro, puhumattakaan muista taustalla pyörivistä ihmisistä ja juoksevista kuluista. Sillä kohtuuhintaisella lipulla saa niin huolellisesti rakennetun auditiivisen, visuaalisen ja kaikin puolin kokonaisvaltaisen elämyksen, että ei voi uskoa onneaan todeksi. Halvalla siis voi saada hyvää.
Viimeisimmän Semmarikeikan muija kävi kokemassa eilen Pyynikin kesäteatterilla. Ja olihan se taas aivan mahtava. Ainoastaan yksi asia jäi keikkamuijaa harmittamaan hirveästi. Ja se ei ollut kuoron syy. Keikan loppupuolella yleisön raivotessa encorehurmoksessa, alkoi osa yleisöstä kiirehtiä parkkipaikalle. Siis oikeasti kesken keikan. Pyynikin miljöö on upea ja omintakeinen, mikä näkyy muunmuassa siinä, että esiintyjät tulevat katsomon takaa lavalle ja yleisö poistuu katsomon edestä. Kun kuoro lähti lavalta yleisön taputtaessa seisaaltaan, nämä hätähousukatsojat koikkelehtivat artistien edessä ja esiintyjät saivat pujotella lavan taakse ihmisten väleistä. EI. HYVÄ.
Jos kolmisenkymmentä tyyppiä hyppää liikkeelle ennen keikan loppua, tapahtuu monia asioita. Ensinnäkin, he häiritsevät kaikkia niitä maksaneita katsojia, jotka haluavat nauttia koko rahan edestä. Toisekseen, tunnelma lässähtää. Sitä alkaa ihmetellä, että mitä tapahtuu, ja yleisön huomio siirtyy näihin koikkelehtijoihin. Ja voisin lyödä vaikka mistä vetoa, että myös esiintyjien pasmoja tämä sekoittaa.Tosin Semmarit ovat sen verran ammattimaisia herroja, että heistä tätä ei kyllä huomannut. Kolmanneksi, miksi ihmeessä?! Miksi vaivautua keikalle ja jättää se kesken? Muija. Ei. Tajua. Ei sitten millään. Keikkamuija on kolunnut jo aika monta Semmarikeikkaa, ja ikinä ei ole vastaavaan törmännyt. Kun Semmarikansa on yleensä hvyin sivistynyttä ja toisia huomioonottavaa porukkaa. Ja kun se oikeasti pilaa muilta tunnelmaa. Kyllä sinne autolle ehtii myöhemminkin.
Onneksi kuoro oli sitä mitä aina ennenkin: energinen, iloinen, värikäs ja kertakaikkisen riemastuttava. Elämys oli mahtava aivan alkuminuuteilta keikan viimeisiin säveliin. Kun keikkamuija kipitteli Pyynikiltä kaupunkiin, oli asfaltin ja avokkaiden välissä puolisen metriä tilaa. Tällä jaksaa pitkään. <3
Keikkamuija on jo melkein kahden vuosikymmenen ajan seurannut Semmareita keikkapaikasta toiseen. Keikkojen perässä on matkustettu ympäri Suomea ja aina saatu rahoille vastinetta. Semmarielämäntapa opittiin Jyväskylän fuksivuonna, kun fukseille järjestetty perinteinen Semmarikeikka sytytti rakkauden mieskuorolaulantaa kohtaan.
Lähes kahdenkymmenen vuoden kokemuksen tuoma viisaus Semmarikeikoista on opettanut muutamia asioita: Ensinnäkin, jos haluat eturiviin, ole ajoissa. Paikallisille keikoille lipunostossa ja paikattomille keikoille paikan päällä. Toisekseen, Semmariyhteisö on mukavaa porukkaa pullollaan oleva kansa, joka ei roskaa, riitele tai käyttäydy muutenkaan epäasiallisesti. Ja kolmanneksi, Semmarikeikoilla löydät aina juttuseuraa, jos sitä olet vailla, sillä nämä fanit ovat avoimia ja kykeneväisiä small talkiin. Siksi keikkamuija on voinut huoletta kiertää keikkapaikkoja myös yksinään, jos omat kaverit eivät ole hoksanneet samalla tavalla semmariuden ilosanomaa. Muita semmaristeja löytyy kyllä keikkapaikalta. Ja kivaa on aina.
Se yleisöstä. Sitten itse kuoroherroihin. Edelleen lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus kuorolaisten keikoista on myös opettanut muutaman asian itse showsta: Ensinnäkin, Semmarit yllättää aina. Vaikka kävisit viisi saman settilistan keikkaa peräkkäin, huomaat käkättäväsi hämmästyneenä kerta toisensa jälkeen kuorolaisten edesottamuksille lavalla. Se heittäytyvä ilo, mikä näistä miehistä pursuaa, on kadehdittavaa. Toisekseen, kuorolaisten kyky reagoida vastaantuleviin ongelmiin on mieletön. Aivan kaikki artistit kohtaavat tilanteita, jolloin kaikki ei mene niin kuin pitää. Todellisen ammattilaisen tunnistaa siitä, miten nämä tilanteet ratkaistaan. Jos mikki temppuilee, solisti pörröttää teknisen tuen päätä laulaessaan: "..alkaako ahdistaa ja vanne päätä puristaa!" samalla kun tuki taistelee hiki päässä saadakseen mikin toimimaan. Eihän sille voi muuta kuin nauraa ja viihtyä. Kun kömmähdykset käännetään osaksi showta ja niille nauretaan yhdessä, yleisön tunne yhteeenkuuluvuudesta kuoron kanssa on käsinkosketeltava. Täällä ollaan samassa veneessä ja meillä on pirun hauskaa. Kolmanneksi, se ammattitaito, millä näitä keikkoja vedetään, on kunnioitettavaa. Semmariliput ovat aina olleet hyvinkin kohtuuhintaisia, etenkin kun miettii että lipputuloja on jakamassa kokonainen kuoro, puhumattakaan muista taustalla pyörivistä ihmisistä ja juoksevista kuluista. Sillä kohtuuhintaisella lipulla saa niin huolellisesti rakennetun auditiivisen, visuaalisen ja kaikin puolin kokonaisvaltaisen elämyksen, että ei voi uskoa onneaan todeksi. Halvalla siis voi saada hyvää.
Viimeisimmän Semmarikeikan muija kävi kokemassa eilen Pyynikin kesäteatterilla. Ja olihan se taas aivan mahtava. Ainoastaan yksi asia jäi keikkamuijaa harmittamaan hirveästi. Ja se ei ollut kuoron syy. Keikan loppupuolella yleisön raivotessa encorehurmoksessa, alkoi osa yleisöstä kiirehtiä parkkipaikalle. Siis oikeasti kesken keikan. Pyynikin miljöö on upea ja omintakeinen, mikä näkyy muunmuassa siinä, että esiintyjät tulevat katsomon takaa lavalle ja yleisö poistuu katsomon edestä. Kun kuoro lähti lavalta yleisön taputtaessa seisaaltaan, nämä hätähousukatsojat koikkelehtivat artistien edessä ja esiintyjät saivat pujotella lavan taakse ihmisten väleistä. EI. HYVÄ.
Jos kolmisenkymmentä tyyppiä hyppää liikkeelle ennen keikan loppua, tapahtuu monia asioita. Ensinnäkin, he häiritsevät kaikkia niitä maksaneita katsojia, jotka haluavat nauttia koko rahan edestä. Toisekseen, tunnelma lässähtää. Sitä alkaa ihmetellä, että mitä tapahtuu, ja yleisön huomio siirtyy näihin koikkelehtijoihin. Ja voisin lyödä vaikka mistä vetoa, että myös esiintyjien pasmoja tämä sekoittaa.Tosin Semmarit ovat sen verran ammattimaisia herroja, että heistä tätä ei kyllä huomannut. Kolmanneksi, miksi ihmeessä?! Miksi vaivautua keikalle ja jättää se kesken? Muija. Ei. Tajua. Ei sitten millään. Keikkamuija on kolunnut jo aika monta Semmarikeikkaa, ja ikinä ei ole vastaavaan törmännyt. Kun Semmarikansa on yleensä hvyin sivistynyttä ja toisia huomioonottavaa porukkaa. Ja kun se oikeasti pilaa muilta tunnelmaa. Kyllä sinne autolle ehtii myöhemminkin.
Onneksi kuoro oli sitä mitä aina ennenkin: energinen, iloinen, värikäs ja kertakaikkisen riemastuttava. Elämys oli mahtava aivan alkuminuuteilta keikan viimeisiin säveliin. Kun keikkamuija kipitteli Pyynikiltä kaupunkiin, oli asfaltin ja avokkaiden välissä puolisen metriä tilaa. Tällä jaksaa pitkään. <3
Kommentit
Lähetä kommentti