Eräänä lauantaiaamuna lapiomuija katsoi lämpömittaria ja huomasi, että kesä on tullut. Hän päätti lähteä ulos hieman kuopimaan Fiskarsinsa kanssa. Pihalla muija otti yleiskatselmuksen selvittääkseen, mistä löytyy kuopimatonta kohtaa. Kun autotallin sivusta näytti sopivan koskemattomalta ja rikkaruohoiselta, päätti hän hieman kuopaista. Ja ah, rikkaruohojen ja saven alta löytyi ihania aarteita, kiviä. Ihania kiviä, joilla voi reunustaa ojaa. Tästä innostuneena muija kuopi koko autotallin yhden sivun. Välillä muija harhautui kasvimaalle, mansikkapenkkiin, kukkapenkkiin, ojaan ja vähän kaikkialle.
Koko lauantain muija kuopi ja kuvasi pieniä projektejaan. Illasta hän huomasi, että kylläpä väsyttää. Aamusta hän huomasi, että edellisen päivän kuovinta tuntui edelleen kropassa. Muija päätti, että sunnuntai on lepopäivä ja lähti käymään lasten mummun ja papan luona mökillä koko pesueen voimin. Lupasipa muija lapsilleen, että saavat uida järvessäkin.
Lasten ilotellessa rantavedessä muija istui laiturilla ja seurasi lasten pulikointia muiden aikuisten kanssa. Vesi oli vielä aika alhaalla, joten järvenpohjaa oli paljaana valppaiden silmien alla. Tuli muija huomanneeksi samalla, että kovin oli rantahiekkaan päässyt kasvamaan kaislaa tai vastaavaa. Täytyihän lapioekspertin huomauttaa anopille ja appiukolle, että tuostahan olisi mukava kuopaista lapiolla kaislatuppoja pois. Tähän anoppi tokaisi, että ei niitä kukaan saa kaivettua, kun sen verran tiukassa ovat maassa.
Tuollaiset tokaisut luokitellaan haasteeksi muijan multaisissa aivoissa. Yhtäkkiä ei väsyttänyt yhtään, ainoastaan sormet kihelmöivät odotuksesta. Ja kas, kun appi löysi vielä pistolapion, niin olihan sitä pakko vähän kuopaista. Ensimmäinen kuopaisu, kaislatupon nosto juurinen, ravistamalla hiekat pois juurista ja tuppo iloisessa kaaressa lehtikasaan. Aa että!
Siitä se sitten lähti. Pisto, nosto, ravistus, heitto. Pisto, nosto, ravistus, heitto. Tupot lensivät ja muijan silmissä kiilsi into. Anoppi katseli tyytyväisenä vieressä. Hetken kuluttua vähän levottomana: "Ettet itseäs kipeäksi riuhdo..." Lopulta jo aika hermostuneena komensi muijaa lopettamaan. Mutta kun vielä oli tuppoja.
Rantavesi oli jo vaihtanut värinsä ruskeaksi, mikä tarjosi lapsukaisille oivan mahdollisuuden mutaleikkeihin. Mikäs sen parempaa.
Lopulta muijan silmän välttäessä anoppi takavarikoi lapion ja muilutti sen appiukon piilotettavaksi. Lapset ja muijan hän houkutteli pois rannasta jäätelöllä ja lätkäisi loppupäivän kuovintakiellon päälle. Muija tyytyi osaansa, söi jätksin ja kävi vielä nappaamassa muutaman kuvan siistimmästä rannasta. Vielä olisi voinut vähän kuopia, jos olisi lapion löytänyt.
Päivän lopuksi lapsukaiset hyrisivät tyytyväisyydestä, anoppi kutsui rantapuuhiin toisellakin kertaa, muija mietti miten mahtavan rento lepopäivä olikin ollut ja muijan mies teki laskelmia lisätienesteistä, jotka saisi vuokraamalla muijaa rantaruoppauskoneena. Toki maansiirtokonevuokraus vie oman aikansa, mutta sivubisneksenä silti. Kesä. <3
Koko lauantain muija kuopi ja kuvasi pieniä projektejaan. Illasta hän huomasi, että kylläpä väsyttää. Aamusta hän huomasi, että edellisen päivän kuovinta tuntui edelleen kropassa. Muija päätti, että sunnuntai on lepopäivä ja lähti käymään lasten mummun ja papan luona mökillä koko pesueen voimin. Lupasipa muija lapsilleen, että saavat uida järvessäkin.
Lasten ilotellessa rantavedessä muija istui laiturilla ja seurasi lasten pulikointia muiden aikuisten kanssa. Vesi oli vielä aika alhaalla, joten järvenpohjaa oli paljaana valppaiden silmien alla. Tuli muija huomanneeksi samalla, että kovin oli rantahiekkaan päässyt kasvamaan kaislaa tai vastaavaa. Täytyihän lapioekspertin huomauttaa anopille ja appiukolle, että tuostahan olisi mukava kuopaista lapiolla kaislatuppoja pois. Tähän anoppi tokaisi, että ei niitä kukaan saa kaivettua, kun sen verran tiukassa ovat maassa.
Tuollaiset tokaisut luokitellaan haasteeksi muijan multaisissa aivoissa. Yhtäkkiä ei väsyttänyt yhtään, ainoastaan sormet kihelmöivät odotuksesta. Ja kas, kun appi löysi vielä pistolapion, niin olihan sitä pakko vähän kuopaista. Ensimmäinen kuopaisu, kaislatupon nosto juurinen, ravistamalla hiekat pois juurista ja tuppo iloisessa kaaressa lehtikasaan. Aa että!
 |
| Minä ja hän |
Siitä se sitten lähti. Pisto, nosto, ravistus, heitto. Pisto, nosto, ravistus, heitto. Tupot lensivät ja muijan silmissä kiilsi into. Anoppi katseli tyytyväisenä vieressä. Hetken kuluttua vähän levottomana: "Ettet itseäs kipeäksi riuhdo..." Lopulta jo aika hermostuneena komensi muijaa lopettamaan. Mutta kun vielä oli tuppoja.
Rantavesi oli jo vaihtanut värinsä ruskeaksi, mikä tarjosi lapsukaisille oivan mahdollisuuden mutaleikkeihin. Mikäs sen parempaa.
Lopulta muijan silmän välttäessä anoppi takavarikoi lapion ja muilutti sen appiukon piilotettavaksi. Lapset ja muijan hän houkutteli pois rannasta jäätelöllä ja lätkäisi loppupäivän kuovintakiellon päälle. Muija tyytyi osaansa, söi jätksin ja kävi vielä nappaamassa muutaman kuvan siistimmästä rannasta. Vielä olisi voinut vähän kuopia, jos olisi lapion löytänyt.
Päivän lopuksi lapsukaiset hyrisivät tyytyväisyydestä, anoppi kutsui rantapuuhiin toisellakin kertaa, muija mietti miten mahtavan rento lepopäivä olikin ollut ja muijan mies teki laskelmia lisätienesteistä, jotka saisi vuokraamalla muijaa rantaruoppauskoneena. Toki maansiirtokonevuokraus vie oman aikansa, mutta sivubisneksenä silti. Kesä. <3
Kommentit
Lähetä kommentti