Niin kauan kun muija muistaa, hänen isällään on ollut tietokone. Aluksi sellainen perusharmaa laatikko, jonka päällä oli kuvaputkinäyttö. Sen perustehtävä jäi muijalle kovin epäselväksi, mutta muutamaa peliä sillä tuli pelattua. Ensin pelit olivat sellaisia kiteisiä, jossa nuolilla siirreltiin asioita tai sitten hiirellä pelattiin pasianssia. Teini-iän kynnyksellä ATK-muija pääsi testaamaan niinkin upeaa elämystä kuin Hugo-peliä. SE oli vasta peli! Sitä muija hakkasi innoissaan, kunnes kone jumitti päiväkausiksi. Muijan isä ei tästä kovin ilahtunut, joten muija hillitsi Hugo-innostustaan.
Kaikkiaan muijan oli vaikea ymmärtää isänsä intoa tuohon harmaaseen laatikkoon. Isän kiinnostus konetta kohtaan oli niin suurta, että muijaa lähes ärsytti. Ja kun koulussa oli aika valita konekirjoituksen ja ATK:n välillä, muija valitsi konekirjoituksen. Paskaako millään ATK:lla tekee... Kiusallaankaan muija ei innostunut isän yrityksistä esitellä konettaan, teini kun oli. Ne on ihan turhia. Olisipa muija tietänyt silloin.
ATK-muija piti vuosikaudet sinnikkäästi koneet on turhia -asenteestaan kiinni. Kunnes huomasi, että ne pirulaiset olivat luikerrelleet joka puolelle. Piti olla sähköposti, koska, no, piti olla. Piti kirjoittaa koneella tehtäviä, jopa gradu. Ja jumantsuikkeli, kun yhtäkkiä muijan piti olla ihan ATK.
Kovasti harjoittelusta ja lähentymisyrityksistä huolimatta muija ei ole ollut kovin menestyksekäs laitteiden kanssa. Muija ei tajua koneita, ja koneet ei tajua muijaa. Ja sitten yleensä muija menettää hermonsa ja syytää syvimmät loukkauksensa koneelle. Muijan mielestä joka koneella on sielu, ja se sielu on menossa helvettiin heti, kun koneesta aika jättää. Niin pirullisia laitteita ne ovat. Ne haistavat pelon, kiireen, pitkät tallentamattomat tekstit ja tärkeät lomakkeet. Ja sitten ne nautiskellen pissivät epätoivoisten yritysten päälle, joilla me ihmispolot yritämme pelastaa tärkeät tietomme. Turha toivo, nämä laitteet eivät tunne armoa!
Sanasto ja koneslangi tuottaa ATK-muijalle ongelmia. Usein muijalle soitellaan kysyen nettiliittymistä, boxeista, televisiosta ja muista laitteista. Puhumattakaan siitä, kun tiedustellaan, millainen puhelin muijalla on. Ja vastaukseksi ei riitäkään musta ja aika iso. Pitää osata luetella perkeleellinen litania kirjaimia ja muita krumeluureja. Tai muuten pyöritellään silmiä. Kyllä muija kuulee, kun puhelinmyyjä pyörittelee silmiään. Hän on kuullut sitä niin usein. Autostakin pitää tietää muutakin kuin väri, ja ovatko avaimet söpöt vai ei. Ärsyttävää. Huoltoliikkeessäkin pyöritellään silmiä, jos sanoo tuovansa Peugeotin huoltoon, ja ojennetut avaimet onkin Renaultin. Ihme nillitystä.
Ja nettipankki, viitsiikö siitä edes aloittaa... Kaikki vouhkaa, kuinka kätevä se mobiiliversio on. Vau ja Huu ja Hei ja Kaikkea Muuta. Mutta kun. SE EI OLE NETTIPANKKI, jos ei saa tunnuslukukortista yliviivata numeroita ja näppäimistöllä näpytellä. Ei. Miksi kaiken pitää aina muuttua?! Puhumattakaan sähköpostista. Se pitää katsoa KONEELTA, ei miltään pikkukännyltä. Ja some... Se onkin sitten ihan toinen muija se.
Muijalla on insinööriystävä, joka ystävällisesti aina tulkkaa uusia tietoteknisiä sanoja, mitä muijan eteen tulee mitä hankalimmissa tilanteissa. Myös googlettaminen on tuttua. Erityisen hyvin jäi muistiin KVG:n googlettaminen. Muija luuli, että kyseessä on joku uusi johtotyyppi tai joku muu turhake. No ei ollut. Myöskin twerkkauksesta insinööriystävä ystävällisesti huomautti, että kyseeessä ei ole tietojenkäsittelyyn liittyvä sana. Siinä käsitellään ihan muita juttuja. Hemmetin lyhenteet.
Mutta muija on sitkeä ja muija oppii. Ei nopeasti eikä ilman epätoivoa ja sadattelua. ATK-muijan löytääkin yleensä äänen perusteella. Täytyy seurata yksinpuhelua, jota muija tuottaa yrittäessään ymmärtää koneen ajatusmaailmaa. Yleensä ymmärtäminen jää vähän puolitiehen, mutta jonkinsorttisten omien muistisääntöjen kautta muija etenee taidoissaan. Ylpeänä muija ilmoittaa, että viimeisen vuoden aikana hän on ottanut haparoivasti haltuun useita Office365:n ohjelmia ja muita ATK-juttuja. Yhteen kyselytyökaluun hän on jopa hieman ihastunut, minkä työkaverit ovat saaneet tuta nahoissaan ja Wilma-viesteissään. Erityisen ylpeä muija on edistysaskelistaan powerpointin ja Excelin käytössä. Kyllä muija oppii, vaikka välillä koneille mesoaakin.
Kommentit
Lähetä kommentti