Lapiomuija on suuruudenhullu nainen, jonka paras ystävä on Fiskarsin pistolapio. Kun kevään ensisäteet sulattavat pälvikohdan pihaan, lapiomuija on siellä suunnittelemassa kuopimista ja kuopsutusta. Mikään projekti ei ole muijalle ja lapiolle liian suuri, kaikki hoituu tältä kaksikolta. Esimerkiksi ojien kaivaminen on muijan mielestä oikein mukavaa pientä puuhastelua. Kun kaupungin mies ei pystynyt kaivurilla ojia suorimaan, lapiomuija otti lapion pieniin kätösiinsä ja suoristi ojat manuaalisesti. Mitäpä kaivurilla tekee, kun on lapio. Ja kottikärryt. Lapiomuijan mies onkin harkinnut muijan vuokraamista maansiirtokoneeksi kesän ajaksi lisätienestin toivossa.
Lapiomuijan projekti alkaa aina pitkällisellä saapastelulla ja tuijottelulla pihassa. Kirjallista suunnitelmaa ei koskaan tehdä, koska projekti elää aina matkan varrrella. Hutejakin tulee, koska aina ei vain yksinkertaisesti voi tietää, miltä mikäkin kasvi näyttää lopullisessa sijoituskohteessaan. Tai sitten vain mieli muuttuu ajan kuluessa. Siksi muijan pihan kasvit ovat tottuneita muuttajia. Pihan kaunis pionikaan ei ole vielä oikein toipunut neljästä muutostaan eri vuosina.
Kaikista mieluisinta puuhaa muijalle on ehdottomasti kaivaminen. Hän on kaivanut 40 vuotta vanhan orapihlaja-aidan juurineen maasta, puhdistanut villiintyneen sivupihan kaivamalla rikkaruohot lapiolla juurineen irti, reunustanut usean pihan seinän tai kukkapenkin vierustan kaivamalla maan pois ja kaapimalla soran pihatieltä tilalle. Katsos kun muija ei haluakaan pihaan soraa, mikä siihen muutama vuosi sitten levitettiin. Hän haluaa sittenkin aineksen, joka tamppautuu tiiviimmäksi. Luonnollisin tapa maa-aineksen vaihtoon on kaapio sora lapiollinen kerrallaan muihin tarkoituksiin ja tilata sitten uusi kuorma tilalle. Simppeliä!
Lapioinnin ja maansiirron lisäksi muijalta onnistuu saksiminen, kuopiminen, nyppiminen, istuttaminen, laattojen ja kivien asettelu, maalaaminen, kasvimaan kehikoiden rakentaminen.. Siis melkolailla mikä tahansa pihatyö. Erityisen rakkaan suhteen muija on kehittänyt hakkeeseen. Sitä pitää levittää puskien alle, marja-alueelle, saniaisalueelle ja moneen, moneen muuhunkin kohteeseen. Miehen mielestä hakkeen käyttö on mennyt liiallisuuksiin, mitä muija ei myönnä ikinä. Myös täksi kesäksi muija suunnittelee uuden hakekuorman hakua.
Mitä ikinä muija tekeekään, lopputuloksesta on saatava kuva useasta kulmasta. Näin aikaansaannoksia on helpompi näyttää kaikille. Tai, no kaikille niille, jotka niitä kohteliaisuudesta suostuvat katsomaan. Ihan kaikki eivät ymmärrä huolella asetellun kivikasan ja työntövoimalla siirretyn maa-aineksen arvoa.
Naapureillakin saattaa joskus olla vaikeuksia ymmärtää ojassa konttaavan naikkosen agendaa. Kaikki visiot kun eivät pakosta ulkopuolisille avaudu. Vaikkapa se soran kaapiminen pihasta. Ensin se levitetään pihaan, ja sitten se kaavitaan uuteen paikkaan lapiolla. Muijan mielestä täysin loogista, mutta ei ehkä muiden. Lisäksi lapiointi suoritetaan kovin eriskummallisissa asennoissa, jotta selkä ei ottaisi itseensä. Luonnollisin lapiointiasento onkin polvillaan tai istuen. Sitten kun muija myöhäisenä kesäiltana istuu omassa pihassaan kottikärryjen vieressä ja kaapii tien pintaa pois, saattaa se näyttää hieman oudolta. Se on myönnettävä.
Istutuspuuhat ovat myös lähellä muijan sydäntä. Muija ei ole kovin tarkka kasvien nimistä tai hoito-ohjeista, hän pitää enemmänkin yllätyksellisyydestä. Kovin ihanaa on puskea maan sisään sipulia ja siementä ja odottaa sitten, minkä näköistä juttua paikalta nousee. Jos näky ei miellytä, voihan sen aina sitten siirtää lapiolla. Kylve ja kaiva -taktiikka ei aina tuo ihan priimaa tai suurinta, mutta tärkeintä on se kuopimisen ilo. Esimerkiksi viime vuoden porkkanoiden näkemiseen olisi ollut suurennuslasilla tarvetta, mutta riemua ne tuottivat silti. Lapsukaiset nykivät ja nakertivat ne vähäisetkin sentit erittäin mielellään vatsoihinsa. Ja pienenpienet punasipulit maistuivat oikein makoisilta salaatissa.
Lapiomuijan pahin vihollinen on rusakko. Ja erityisesti eräs pirullinen yksilö, joka pitää muijan pihaa olohuoneenaan. Sillä hetkellä, kun rusakonpirulainen napsi poskiinsa muijan puutarhamustikoiden varret tyveä myöten, oli riita valmis. Muija sai selville, että se röyhkimys käytti sänkynään omenapuun juurta. Muija aitasi omenapuun ja hykerteli itsekseen. Kostoksi rusakko popsi muijan vadelmanvarret. Siis vadelmat!! Miten sellaisia piikkioksia pystyy edes syömään? Tämän jälkeen muija aitasi kaikki puut, jolloin se pitkäkorvainen perkele nakersi puolet kuunliljoista. Tässä vaiheessa olikin jo ilmisota käynnissä. Rusakko otti tavakseen tulla aamupesuille pihatielle, ihan kuin ilkkuakseen muijalle. Muija otti tavakseen ottaa reipas aamuspurtti kohti rusakkoa yövaatteissaan. Kiljuminen, huitominen tai käsien läpsyttäminen sai tuon raivostuttavan olion vain vilkaisemaan laiskasti oven suuntaan. Niinpä muija juoksi. Ja muijan mies otti tavakseen pyöritellä silmiään muijansa edesottamuksille.
Lapiomuijan projekti alkaa aina pitkällisellä saapastelulla ja tuijottelulla pihassa. Kirjallista suunnitelmaa ei koskaan tehdä, koska projekti elää aina matkan varrrella. Hutejakin tulee, koska aina ei vain yksinkertaisesti voi tietää, miltä mikäkin kasvi näyttää lopullisessa sijoituskohteessaan. Tai sitten vain mieli muuttuu ajan kuluessa. Siksi muijan pihan kasvit ovat tottuneita muuttajia. Pihan kaunis pionikaan ei ole vielä oikein toipunut neljästä muutostaan eri vuosina.
Kaikista mieluisinta puuhaa muijalle on ehdottomasti kaivaminen. Hän on kaivanut 40 vuotta vanhan orapihlaja-aidan juurineen maasta, puhdistanut villiintyneen sivupihan kaivamalla rikkaruohot lapiolla juurineen irti, reunustanut usean pihan seinän tai kukkapenkin vierustan kaivamalla maan pois ja kaapimalla soran pihatieltä tilalle. Katsos kun muija ei haluakaan pihaan soraa, mikä siihen muutama vuosi sitten levitettiin. Hän haluaa sittenkin aineksen, joka tamppautuu tiiviimmäksi. Luonnollisin tapa maa-aineksen vaihtoon on kaapio sora lapiollinen kerrallaan muihin tarkoituksiin ja tilata sitten uusi kuorma tilalle. Simppeliä!
Lapioinnin ja maansiirron lisäksi muijalta onnistuu saksiminen, kuopiminen, nyppiminen, istuttaminen, laattojen ja kivien asettelu, maalaaminen, kasvimaan kehikoiden rakentaminen.. Siis melkolailla mikä tahansa pihatyö. Erityisen rakkaan suhteen muija on kehittänyt hakkeeseen. Sitä pitää levittää puskien alle, marja-alueelle, saniaisalueelle ja moneen, moneen muuhunkin kohteeseen. Miehen mielestä hakkeen käyttö on mennyt liiallisuuksiin, mitä muija ei myönnä ikinä. Myös täksi kesäksi muija suunnittelee uuden hakekuorman hakua.
Mitä ikinä muija tekeekään, lopputuloksesta on saatava kuva useasta kulmasta. Näin aikaansaannoksia on helpompi näyttää kaikille. Tai, no kaikille niille, jotka niitä kohteliaisuudesta suostuvat katsomaan. Ihan kaikki eivät ymmärrä huolella asetellun kivikasan ja työntövoimalla siirretyn maa-aineksen arvoa.
Naapureillakin saattaa joskus olla vaikeuksia ymmärtää ojassa konttaavan naikkosen agendaa. Kaikki visiot kun eivät pakosta ulkopuolisille avaudu. Vaikkapa se soran kaapiminen pihasta. Ensin se levitetään pihaan, ja sitten se kaavitaan uuteen paikkaan lapiolla. Muijan mielestä täysin loogista, mutta ei ehkä muiden. Lisäksi lapiointi suoritetaan kovin eriskummallisissa asennoissa, jotta selkä ei ottaisi itseensä. Luonnollisin lapiointiasento onkin polvillaan tai istuen. Sitten kun muija myöhäisenä kesäiltana istuu omassa pihassaan kottikärryjen vieressä ja kaapii tien pintaa pois, saattaa se näyttää hieman oudolta. Se on myönnettävä.
Istutuspuuhat ovat myös lähellä muijan sydäntä. Muija ei ole kovin tarkka kasvien nimistä tai hoito-ohjeista, hän pitää enemmänkin yllätyksellisyydestä. Kovin ihanaa on puskea maan sisään sipulia ja siementä ja odottaa sitten, minkä näköistä juttua paikalta nousee. Jos näky ei miellytä, voihan sen aina sitten siirtää lapiolla. Kylve ja kaiva -taktiikka ei aina tuo ihan priimaa tai suurinta, mutta tärkeintä on se kuopimisen ilo. Esimerkiksi viime vuoden porkkanoiden näkemiseen olisi ollut suurennuslasilla tarvetta, mutta riemua ne tuottivat silti. Lapsukaiset nykivät ja nakertivat ne vähäisetkin sentit erittäin mielellään vatsoihinsa. Ja pienenpienet punasipulit maistuivat oikein makoisilta salaatissa.
Lapiomuijan pahin vihollinen on rusakko. Ja erityisesti eräs pirullinen yksilö, joka pitää muijan pihaa olohuoneenaan. Sillä hetkellä, kun rusakonpirulainen napsi poskiinsa muijan puutarhamustikoiden varret tyveä myöten, oli riita valmis. Muija sai selville, että se röyhkimys käytti sänkynään omenapuun juurta. Muija aitasi omenapuun ja hykerteli itsekseen. Kostoksi rusakko popsi muijan vadelmanvarret. Siis vadelmat!! Miten sellaisia piikkioksia pystyy edes syömään? Tämän jälkeen muija aitasi kaikki puut, jolloin se pitkäkorvainen perkele nakersi puolet kuunliljoista. Tässä vaiheessa olikin jo ilmisota käynnissä. Rusakko otti tavakseen tulla aamupesuille pihatielle, ihan kuin ilkkuakseen muijalle. Muija otti tavakseen ottaa reipas aamuspurtti kohti rusakkoa yövaatteissaan. Kiljuminen, huitominen tai käsien läpsyttäminen sai tuon raivostuttavan olion vain vilkaisemaan laiskasti oven suuntaan. Niinpä muija juoksi. Ja muijan mies otti tavakseen pyöritellä silmiään muijansa edesottamuksille.
Kommentit
Lähetä kommentti